Antarctica - sightings over the ice

Havaintoja Etelämantereen yllä

Etelämantereella Yhdysvaltain armeijan ja virastojen salaisissa projekteissa työskenneilleiden whistleblower-lausunnot keskittyvät usein väitteisiin teknologiasta, jota virallinen tiede ei tunnusta. Mitä on sitten havaittavissa tai nähtävissä Etelämantereella ilmasta käsin katsottuna?

"Transmedium"-aluksia

Julkisuudessa kenties kaikkein tunnetuin todistaja on Brian S. (käyttänyt myös nimeä "Brian"), joka oli palvellut laivaston lentomekaanikkona VXE-6-laivueessa Etelämantereella vuosina 1983-1997. Häntä on haastatellut tutkiva journalisti Linda Moulton Howe. Brian S. oli kertonut Lindalle nähneensä hopeisia, kiekkomaisia aluksia, jotka olivat lentäneet valtavalla nopeudella Transantarktisten vuorten yllä. Kyseessä on yli 3 500 km pitkä vuorijono, joka kulkee halki Etelämantereen Rossinmereltä Weddellinmerelle, ja suuri osa siitä on etelänapaan nähden pohjoisessa tai luoteessa/koillisessa. Vuorialueella havaitut ilma-alukset olivat kykeneet pysähtymään ja muuttamaan suuntaa tavalla, joka uhmaa tunnettua fysiikkaa. Yleensä vastaavia havaintoja on tehty useamman aluksen ryhmistä.

Ilmiantajat eli Whistleblowerit ovat myös kertoneet usein valtavista "no-fly" -alueista lähellä etelänapaa (kuten Amundsen–Scott-aseman ympäristössä), lentokieltoalueista, joihin lentäjiä on kielletty menemästä rangaistuksen uhalla.

Samalla on hyvä pitää mielessä, että Antarktiksen sopimuksen (Antarctic Treaty) nojalla osa näistä kielletyistä alueista on oikeastikin julistettu suojelluiksi (ASPA = Antarctic Specially Protected Areas) ja niille lentäminen vaatii erikoisluvan. 

Amundsen–Scott- ja McMurdo-tutkimusasemien ympäristössä työskennelleet urakoitsijat ja tiedemiehet ovat raportoineet toistuvasti niin sanotuista ”orbeista”. Nämä ovat kirkkaita, metalliselta näyttäviä tai puhtaan valkoisia valopalloja. Ne liikkuvat täysin äänettömästi Transantarktisten vuorten ja mannerjään yllä. Todistajien mukaan nämä kohteet eivät noudata perinteistä aerodynamiikkaa. Ne voivat pysyä paikoillaan erittäin kovassa myrskytuulessa. Sen jälkeen ne voivat kiihdyttää silmänräpäyksessä suoraan kohti yläilmakehää. Havainnot sijoittuvat usein ASPA-alueiden tai sellaisten kohteiden läheisyyteen, joissa jään paksuus on suurimmillaan.

Pyöreät aukot jäässä

Useat entiset sotilaslentäjät ovat raportoineet nähneensä jään pinnassa valtavia, täydellisen pyöreitä aukkoja, jotka näyttävät johtavan syvälle maan sisään.

Aiemmin mainitsemani Brian S. on kertonut lentäneensä tällaisen aukon yli pelastustehtävän aikana tammikuussa 1985 tai 1986. Hänen mukaansa aukon sisällä näkyi valoja ja rakenteita, jotka eivät näyttäneet perinteisiltä tutkimusasemilta.

Brian S. on kertonut, että aukko sijaitsi lähellä etelänapaa (Amundsen–Scott-asemaa), alueella, joka oli julistettu lentokieltoalueeksi. Brian oli kertonut olleensa tuolloin suorittamassa lääkinnällistä evakuointia (medevac) C-130-koneella, kun hänen oli sääolosuhteiden tai hätätilanteen vuoksi lennettävä kielletyn alueen yli. Hän oli kuvaillut jään pinnassa ollutta aukkoa valtavaksi – niin suureksi, että hänen mukaansa C-130-koneella olisi voinut lentää suoraan sen sisään.

Samassa yhteydessä hän oli kertonut Howelle myös kadonneesta tutkijaryhmästä, jonka hän miehistöineen oli noutanut myöhemmin. Tutkijat olivat olleet poissa kaksi viikkoa ja palatessaan he näyttivät järkyttyneiltä, eivätkä suostuneet puhumaan kokemuksistaan. Mitä he oikein olivat nähneet ja kokeneet tänä aikana?

Brian S. oli kertonut, että aukko oli sisäänkäynti joko ihmisten ja ulkoavaruuden olentojen yhteiseen tukikohtaan tai salaiseen tutkimuslaitokseen. Sen olemassaoloa ei kuitenkaan voi yksin tämän lausunnon mukaan vahvistaa, mutta ansaitsee kyllä tarkemman selvityksen. Joka tapauksessa,  hän on väittänyt, että häntä oli kielletty tiukasti raportoimasta näkemäänsä eteenpäin. 

Brian S:n tausta antaa hänen sanoilleen painoarvoa, sillä hänen mainitsemansa VXE-6 (Antarctic Development Squadron Six) oli todellinen Yhdysvaltain laivaston lentolaivue. Vuoteen 1999 asti toimineen yksikön tehtävänä oli hoitaa kaikki Etelämantereen vaativat logistiset lennot ja pelastusoperaatiot (medevac). Koska laivue vastasi ainoana tahona etsintä- ja pelastustoiminnasta äärimmäisissä olosuhteissa, sen miehistö joutui usein paikkoihin, joista tavallisilla tutkijoilla ei ollut asiaa puhua.

Brianin kuvailema, kahdeksi viikoksi kadonnut ja syvässä shokissa palannut tutkijaryhmä liitetään usein epävirallisiin raportteihin, joiden mukaan tiedemiehet olivat tehneet alueella magneettisia mittauksia. Mittausten kerrotaan paljastaneen jään alta valtavan, voimakkaan poikkeaman, joka ei vastannut mitään tunnettua maaperän muotoa.

Luonnonilmiö vai geometrinen mahdottomuus?

Virallinen tiede tuntee ilmiön nimeltä polynia, joka tarkoittaa keskelle kiinteää merijäätä muodostuvaa pysyvää ja usein pyöreää avovesialuetta. Niitä syntyy tyypillisesti rannikoilla, kun syvältä nouseva lämmin merivesi tai voimakkaat tuulet estävät jään muodostumisen. Suurimmat merellä havaitut polyniat voivat olla jopa tuhansien neliökilometrien kokoisia.

Ilmiantajien ja sotilaslentäjien raportit eroavat kuitenkin luonnollisista polynioista. Kuvatut aukot olivat täydellisen geometrisia ja ne sijaitsivat kaukana avomerestä, paksun mannerjään päällä. Alueilla, joissa mannerjää on kilometrien paksuista ja lepää kiinteän peruskallion päällä, luonnollisten, sulavedestä johtuvien reikien muodostuminen on geologinen mahdottomuus. 

Seuraavissa jaksoissa pureudumme ilmiantajien ja kaukokatselijoiden lausuntojen avustuksella Etelämantereen paksun lumi- ja jääkerroksen alle, ja tarkastelemme mitä sieltä todellisuudessa löytyy.